What I'm going to do now

I didn't get in. I'm not going to study economic science this year. So what will I do now? That's the question I have asked myself.
When I got the results, I felt devastated, but also embarrassed. I felt that I should have got inside university, because of reading time I had and my age. I'm almost 25 years old. I have seen world and I have seen so many tests in front of me that I should have smelled those crafty questions, but I didn't. I failed. I crashed down from my dreams and faced the reality. I have been hypothesizing things, what if I would have had more time to read. What if I wouldn't have gone there or there and read instead. What if, what if, but hypothesizing isn't helping.

En päässyt tänä vuonna opiskelemaan kauppatieteitä yliopistoon. Olen joutunut kysymään itseltäni useasti viime aikoina, että mitäs nyt? 
Saatuani tulokset olin murtunut henkisesti, mutta myös häpeissäni. Tuntui siltä, että minun olisi pitänyt pärjätä paremmin ja päästä sisään yliopistoon. Olihan minulla kokonainen kuukausi aikaa lukea ja olenhan jo melkein 25 vuotias. Sen verran vanha, että olen jo kohdannut elämässäni, vaikka minkänäköistä pääsykoetta ja tenttiä. Minun olisi pitänyt pystyä haistamaan ne viekkaat kysymykset, mutta en haistanut. Epäonnistuin. Putosin pilvilinnoistani ja kohtasin todellisuuden. Sen jälkeen olen vain jossitellut. Entäpä jos minulla olisikin ollut kaksi kuukautta aikaa lukea? Entäpä jos en olisi lähtenyt iltapäivällä pitkälle kävelylle metsään vaan olisinkin lukenut? Entäpä jos? Entäpä jos? Mutta jossittelu ei auta.


I'm not going to lie. I have been in low spirit for weeks. I have to wait a year until I will study science, which I'm genuinely interested. Honestly, it's crushing me. It feels like minutes, days, weeks, months, years are running past and I'm just standing still. Unable to move forward. My career (which doesn't even exist yet) is standing still. Everything is standing still. I'm afraid I will be too old someday and I will have to give up my dreams. I'm afraid I'm wasting my life.

After miserable days, weeks, I realized I still have to decide, what I will do next year. A whole year. Standing still in my hometown. I felt distressed. It took a while, before I could answer to myself. I'm going to spent whole year at my hometown. I can't afford to move away, so here I stay. I will also continue my law studies, though I will choose few economic science courses and take economic science as my minor subject (this will then be my third...no fourth minor subject. I'm a collector.). After year I will try again. Harder. Next year I will make it. I know.

En aio valehdella. Olen ollut aika alakuloinen viime viikot. Joudun odottamaan kokonaisen vuoden ennen kuin pääsen opiskelemaan tieteenalaa, josta olen aidosti kiinnostunut. Rehellisesti...ahdistaa, todella paljon. Tuntuu siltä kuin minuutit, tunnit, päivät, viikot, kuukaudet, vuodet vain lipuisivat ohitseni ja minä vain seisoisin avuttomana paikallani. Kykemättömänä liikkumaan yhtään minnekkään. Minun urani (jota ei ole vielä edes olemassa) seisoo paikallaan. Kaikki seisoo elämässäni paikallaan. Pelkään, että joku päivä huomaan olevani liian vanha. Elinikäisessä tipassa ja kahlittuna paikalleen. Unelmista luopuneena. Pelkään hukkaavani elämäni.

Melankolisten päivien, viikkojen jälkeen olen ymmärtänyt, että minun täytyy päättää mitä teen kuluvan vuoden aikana. Kokonainen vuosi kahlittuna kotikaupunkiini. Ahdistuneisuus velloi vatsan pohjassani. Kesti aikaa ennen kuin kykenin löytämään, saati antamaan itselleni vastauksen. Aion viettää tulevan vuoden kotikaupungissani, koska minulla ei ole oikeastaan taloudellisesti varaa muuttaa muuallekkaan. Aion myös jatkaa laki opintojani, mutta aion ottaa sivuaineekseni kauppatieteet. Joka tulee itseasiassa olemaan kolmas...ei neljäs sivuaineeni (Olen intohimoinen sivuaine keräilijä). Vuoden jälkeen keväällä aion yrittää uudelleen. Tällä kertaa kovemmin. Ensi vuonna myös pääsen kauppatieteisiin. Tiedän sen.


I know what I'm going to do next year, but I still feel disappointed. I feel I have disappointed everyone else and most of all myself. It feels like I will never get in to university I want, because I fail all my entrance exams. Same time my Facebook's feed was full of happy post about other's "got inside". There were quotes "Hard work pays off". Honestly sometimes hard work doesn't always pay off. You can work hard, but still work doesn't pay off. True story. There are other people too entering those entrance exams. After results, I felt like I was "second class" human. I felt like I was stupid. I have been avoiding human interaction, because I have been afraid of what they would think about me. Do they think I'm pathetic? Stupid? Useless? Failure? Why do I even care? Probably because I have always been dependent of external acknowledgment. I value myself by my achievements. That's the reason I take all these results so hardly. It feels like the end of the world.

I have realized that entrance exams are extremely hard and ridiculous. They are twisting little sentences to confuse you. In entrance exam luck really matters. Someone gets "better" questions. It's pure luck that can you get those questions where you're strongest or weakest. I have also realized that entrance exams doesn't define you as you are. You're not a failure, if you don't pass that exam and people who pass it are not any better. Even I have realized this, I feel little miserable. It will take a while until I'm back to "normal". This only means that results really mattered, because they were important to me.

Tiedän mitä aion tehdä tulevana vuonna, mutta tunnen pettäneeni läheiseni ja ennen kaikkea itseni. Tuntuu siltä, etten pääsykokeiden kinkkisyyden vuoksi pääse ikinä opiskelemaan sinne minne haluan. Heinäkuun alussa Facebook feedini täyttyi iloisista "Hei meitsi pääsi opiskelemaan" lausahduksista ja lainauksista "Kova työ palkitaan". Rehellisesti kovaa työtä ei aina palkita. Aivan sama miten pershiessä painaisit töitä niin ei se palkinto napsahda syliin. Pääsykokeissa seuranani istui satoja muita hakijoita. Uskon että melkein kaikki meistä oli ahkeroinut kovasti, mutta silti paikkoja on rajoitetusti. Tulosten jälkeen tunsin itseni "toisen luokan" ihmiseksi. Tyhmäksi. Olen vältellyt tietoisesti ihmiskontaktia, koska pelkään heidän ajatuksiaan minusta. Ajatteletkohan he minun olevan säälittävä? Tyhmä? Hyödytön? Epäonnistunut yksilö? Miksi edes välitän? Ehkä siksi, koska olen aina ollut riippuvainen ulkoisesta hyväksynnästä. Arvotan itseni yhteiskuntaan saavutuksillani. Minkä johdosta otan tulokset entistä rankemmin. Välillä ne tuntuu maailman lopulta. Päivältä jolloin meteorisade tekee maapallosta reikäjuustoa ja viimeinenkin hengittävä olento lipuu pois.

Tieädn, että pääsykokeet ovat todella vaikeita. Oikeasta lauseesta muutetaan vain yksi sana ja kompakysymykset ovat välttämättömiä. Pääsykokeissa onnella on oikeasti merkitystä. Jotkut saavat ne "paremmat" kysymykset. On puhdasta tuuria tuleeko vuoden pääsykokeissa eteen kysymyksiä niistä osa-alueista, joissa olet vahvimmillasi tai heikommillasi. Onneksi pääsykokeet ei määrittele kuka sinä olet ihmisenä. Pääsykokeet ei nosta läpi pääsijää paremmaksi ihmiseksi tai fiksummaksi. Vaikka tiedän nämä, tunnen silti itseni alakuloiseksi. Harmittaa. Tämä vain tarkoittaa, että läpipääsy olisi merkinnyt minulle paljon. Se oli minulle tärkeää, joten henkisen tilan normalisoitumiseen menee hieman enemmän aikaa. 
----

So I'm "stuck" here for another year, but I decided to challenge myself. I will choose some courses that will lead me towards my dreams. I'm also trying to see my hometown from another aspect. I'm going to appreciate my peaceful hometown. Trying to explore something new or do stuff I love to do here. I decided I will post every month something about my hometown. It can be for example place, a shop, something new I've experienced or for example picture of dog's poop which resembles Harrison Ford. Anything.

Joten olen jumissa kotikaupungissa vuoden, mutta olen päättänyt haastaa itseni. Aion valita kursseja, jotka johtavat minua lähemmäs unelmiani. Yritän myös nähdä kotikaupunkini toisesta näkökulmasta. Aion arvostaa rauhallista kaupunkia enemmän. Yritän kokeilla jotain uutta tai palata vanhojen suosikkien pariin yhä uudestaan ja uudestaan. Joka kuukausi aion tehdä blogi kirjoituksen kotikaupunkini löydöstä. Se voi olla paikka, kahvila, kokemus tai vaikka Harrison Fordia muistuttava pökäle. Ihan mitä vain. Haaste: kotikaupunki rakkautta x Joensuu on alkanut.

No comments